Prahan kevät

Kerran elämässä on hyvä tehdä jotain erilaista ja opiskelu ulkomailla on todellakin sellaista. Uuden kulttuurin ja maan kokeminen kasvattaa ja avartaa. Näin opiskelijaelämä sujui Prahassa keväällä 2006.

sunnuntai, toukokuuta 21, 2006

Jääkiekko huumaa..

Jo olympialaisten aikaan sen näki, että Tsekki on täydellisesti jääkiekko maa. MM-kisat jäivät ehkä vähemmälle huomiolle, mutta ei silti täysin huomiotta. Lauantaina, 20.5, kävin Marianske Laznessa, pienessä kylpyläkaupungissa Saksan rajan lähellä. Suomi-Tsekki matsi jäi vähän välistä, koska juna takaisi lähti kesken pelin, mutta matkalla juna-asemalle pysähdyimme pieneen pubiin, josta tielle asti kuului metakkaa. Siellä oli valtava screeni ja tsekkiukot istuivat rivissä rummut sylissä huutamassa ja laulamassa Tsekin joukkueelle. :) Kun paljastuimme suomalaisiksi, kaikki ihmettelivät, että mitä me siellä teimme. Harmi vaan, että Tsekki teki 1-1 tasoitusmaalin juuri silloin, kun siellä olimme.. :( Ja voitti sitten lopulta..

Vaikka Tsekki muutama tunti sitten häviskin finaalin, juuri äsken kuului ulkoota laulua ja kannatushuutoja. Hienoja lätkäfaneja, eivät unohda joukkuetta, vaikka takkiin tulikin.. :)

Tsekkifaneja Marianske Laznessa