Tsekkiläinen pääsiäinen

Pääsiäisestä on kyllä jo parisen viikkoa, mutta olen ollut kiireinen (lue: laiska) enkä ole kerennyt kirjoittaa pääisäisestäni. Muutamat tsekkiopiskelijat päättivät järjestää tsekkiläisen pääsiäisen vaihtareille Itä-Tsekissä ja koska miulla ei mitään erikoista ollut suunnitelmissa, päätin lähteä sinne. Viikonloppu vietettiin siis Sumperkissa, lähellä Olomoucia Itä-Tsekissä tai Pohjois-Moraviassa, ihan miten nyt haluaa nämä alueet jaotella. Sumperk vaikutti todella pieneltä paikalta Prahan jälkeen, sillä asukkaita on (vain) 30000. (Miltähän Ristiina tuntuu, kun täältä kotiutuu...)

Mutta siihen tsekkiläiseen pääsiäiseen siis. Tsekithän eivät ole kovin uskonnollisia, suurin osa tsekeistä ateisteja. Joten pääsiäisenä heillä on ihan omat perinteet. Tärkein päivä on pääsiäismaanantai. Silloin pojat tekevät sellaisen suomalaiset virpomisvitsan tyylisen, tosin siinä ei ole koristeita ja se on punottu usemmasta raidan oksasta. Tällä vitsalla he sitten "piiskaavat" tyttöjä pääsiäismaanantai aamuna. Idea on sama kuin meidän virpomisessa, samalla sanotaan loru, joka toivottaa terveyttä tulevalle vuodelle. Tytöt laittavat poikein vitsoihin nauhan ja antavat vielä palkaksi munan. Nykyään kuulemma voi palkka olla myös shotti, useimmiten luumuviinaa. :) Poikien tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon erivärisiä nauhoja vitsaansa. Ja ihan oikean tsekkiläisen perinteen mukaan he kiertävät talosta taloon tyttöjä piiskaamassa. :)
Joten Sumperkissakin pojat tekivät omat vitsansa ja piiskasivat meitä niillä. :) Mukana olleen tsekkipojan, Pavelin, mukaan yleensä pojat ovat liian laiskoja tekemään vitsansa itse ja ostavat ne torilta. Mutta me haluttiin hoitaa perinne ihan kunnolla. :) Tsekkiläinen virpomisloru tuotti vaikeuksia monille, jopa paperista lukien. Ainoastaan yksi intialaispoika sen oppi ulkoa ja se olikin ihan hauskan kuulosta ;)
Muutamia kuvia viikonlopulta olen esille laittanut, lähinnä Velky Losinystä, yhteisen illallisen järjestelyistä ja pääsiäisperinteiden vietosta.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home