Tulva varoitus
Talvi oli (se on siis täällä jo ohite..) Tsekeissä kylmin ties kuinka moneen kymmeneen vuoteen. Lunta on satanut joka puolella lähes voi sanoa ennätysmäärät. Kevät tuli tänne kuin salaman iskusta. Maanantaina lämmintä oli valehtelematta +20C! Mukavahan se on, maaliskuussa harvemmin kävelee t-paita päällä ulkona ja tuntuu lämpimältä.
Mutta ei se nyt sitten ollukaan niin kiva enää tänään. :/ Suomessa on varmasti ollut uutisissa kasvavasta tulva vaarasta ja miulle se tuli hieman yllätyksenä, koska ei tule uutisia seurattua (kieliongelmia vielä sen kanssa..) ja muutekaan, en ole niin tuolla liikkunut, että olisin huomannut. Vltavan pinta kuitenkin nousee vauhdilla ja on jo 2. tasolla eli vaarallisella. Osassa kaupunkia on jouduttu evakuoimaan ihmisiä.
Täältä näkyy tilastoja siitä, kuinka Vltavan pinta nousee Prahassa. (Harmaa pläntti ylhäällä on Praha ja siellä on nro 2-LG Praha Malá Chuchle) Toivotaan nyt, että nousu loppuu eikä enempää ongelmia tulisi. Kaikki muistaa vuoden 2002 uutiskuvat eikä sellanen ole kiva kokea paikanpäällä. Itse olen kyllä turvassa, sillä Suchdol sijaitsee mäellä, muuta Prahaa korkeammalla. Ainut vaan, että tänne johtava päätie menee ihan joenvartta pitkin... :( Joten aamulla kauppaan hakemaan tänne tarpeellista ruokaa ja muuta, pahimman varalle!

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home