Prahan kevät

Kerran elämässä on hyvä tehdä jotain erilaista ja opiskelu ulkomailla on todellakin sellaista. Uuden kulttuurin ja maan kokeminen kasvattaa ja avartaa. Näin opiskelijaelämä sujui Prahassa keväällä 2006.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Linkki kuviin

Olen tänne blogiin laittanut vain muutaman kuvan, mutta niitä on toki reissulta kertynyt enemmän. Oikealta löytyy linkki kuva-albumiin, joka on vielä hyvin keskeneräinen, mutta sinne laitan enemmän kuvia kuhan kerkiän.. :) Muutenkin blogin päivitys on hieman jäljessä, kun täällä on ollut kaikenlaista söheltämistä.. :)

Terezin - muistoja kauhun vuosista

Pvä: 4.2.2006
Sää: räntälumisadetta
Missio: Hetki keskellä ikävää historiaa

En tiedä kumpi vaikutti enemmän, edellisen illan juhliminen vai paikan kamala historia, mutta kävelessämme Terezinissä, iloisia ilmeitä sai hakea. Kun opas kertoi paikan historiasta ja tapahtumista, ei siinä kovin tehnyt mieli iloita. Sitä on paljon lukenut ja kuullut toisen maailmansodan aikasista keskitysleireistä, mutta kun itse kävlee yhdessä ja miettii, että täällä ne vangit ovat tosiaan kulkeneet ja asuneet hyvin pienissä selleissä, niin se tuntuu ihan erilaiselta. Selleissä saattoi olla vain pari metriä leveyttä ja pituutta ja siellä on ollut jopa kymmenen vankia. Näköjään toisen maailmansodan aikoihin inhimillisyys oli vielä tuntematon sana..

Terezin ei varsinaisesti ollut keskitysleiri vaan Gestapon vankila, jonne tuotiin vankeja lähinnä Prahasta. Itse linnoitus on rakennettu 1700-luvun lopulla ja on alkujaankin ollut vankilana. Gestapon vankila siitä tuli 1940, kun natsit valloittivat Bohemian ja Moravian. Vankit olivat suurimmaksi osaksi tsekkejä, mutta myöhemmin vankilaan tuotiin myös muiden maiden kansalaisia. Noin 32000 ihmistä kulki läpi Terezenin vankilan. Vankit olivat lähinnä natsien vastustajia, mutta jonkun verran vankilaan päätyi myös juutalaisia. Vankeja kuljetettiin eteenpäin muihin natsien vankiloihin ja keskitysleireille. Noin 8000 Terezenissä ollutta vankia tapettiin eri keskitysleireillä. 2500 kuoli itse Terezenissä lähinnä huonoihin oloihin ja tauteihin, mutta myös vartioiden kidutukseen. Vankilasta taisi vain 3 vankia onnistua pakenemaan, vaikka monet toki pakoa yrittivät. Terezenin linnoituksen ulkopuolelle perustettiin 1947 muistomerkki ja samassa kohdassa on myös hautausmaa.

Paikka sai kyllä muistamaan miten hyvin olot on nyt ja millaisia kauheuksia ihmiset ovat joskus tehneet. Ja eihän tämä ollut kuin vankila.. keskitysleirit ovat vielä toista.

maanantaina, helmikuuta 06, 2006

Rusalka

Pvä: 3.2.2006
Sää: pakkaspäivä, lämpötila n. -5C
Missio: jotakin, mikä (kuulemma) jokaisen pitäisi kerran elämässä kokea :)

"Iik, ei ole mitään sopivaa päälle pantavaa" oli ensimmäinen reaktio, kun oopperalippu annettiin käteen. Parin tunnin ajan meidän "asunnossa" oli aikamoinen huiske, kun kaikki koittivat pukeutua mahdollisimman siististi. Eiköhän kaikki onnistuneet pukeutumaan ihan hyvin, ketään ei nimittäin ovella käännytetty pois. ;)

En ollut ennen käynyt oopperassa, joten tämä oli ihan uusi kokemus. Prahan kaupungin oopperatalo oli hieno rakennus. Sisällä istuessa pystyi astimaan historian.. Varmaan monet Itävalta-Unkarin hallitsijat ovat siellä joskus istuneet.

Minulla oli erittäin hyvä paikka katsoa oopperaa. Olin ylimmällä parvella ihan keskellä joten näkymä lavalle oli paras mahdollinen. Mutta.. ooppera oli tsekiksi ja siellä oli kyllä tekstitys englanniksi, mutta tekstitys taulu oli suuren kattokruunun takana. :S Joten se siitä. Kolme viikon tsekin opiskelu ei oikein riittänyt ymmärtämään, mitä oopperassa tarkalleen tapahtui. Mutta laulu kuullosti hyvältä, valot ja muut efektit olivat upeita, samoin kuin puvut ja lavasteet. Ihan kiva. Olisi varmaan ollut parempi, jos olisi ymmärtänyt laulustakin jotain.. :)

Joten Rusalkan juoni jää nyt kertomatta, kai se oli jonkinlainen Ariel-merenneito tarina. :) Suosittelen myös tälläistä korkeakulttuuria täällä käydessään (ja muutenkin!). Liput eivät ole kovin kalliit. :) Meidän opiskelijalippumme olivat n. 3-10€ istumapaikasta riippuen.

Sparta Praha vs. Pardubice

Pvä: 31.1.2006
Sää: ..ei jääny mitään erikoista mieleen..
Missio: jääkiekko

Mitä eroa on suomalaisella ja tsekkiläisellä lätkän katsojalla? Noh, näitä voisi luetella vaikka kuinka monta. Ensinnäkin..

-harvemmin suomalainen lätkäfani tanssii kuin viimeistä päivää normaalissa sarjapelissä maalin jälkeen.
-harvemmin n. 100 fanilla on yhteinen tuuletus jokaiseen tilanteeseen plus erinäisiä plakaateja jne.
-harvemmin erätauolla voi mennä alas kioskille ja ottaa vodkaryypyn jos tilanne näyttää epätoivoiselta/jos on aihetta juhlia.
-harvemmin katsomossa kilistellään olutlaseja.
jne jne

Kahden pudotuspeleihin kovin haluavan tsekkijoukkueen matsi oli jännä alusta loppuun ja mielenkiintoinen katsoa. Harmi kun Pardubice hävisi. :/Käännyin heidän puolelle, koska siitä joukkueesta tunsin yhden pelaajan entuudestaan.. :)