Prahan kevät

Kerran elämässä on hyvä tehdä jotain erilaista ja opiskelu ulkomailla on todellakin sellaista. Uuden kulttuurin ja maan kokeminen kasvattaa ja avartaa. Näin opiskelijaelämä sujui Prahassa keväällä 2006.

sunnuntai, tammikuuta 29, 2006

Janzke Lazne - Todellista mäenlaskua

Pvä: 28.1.2006
Sää: Aurinkoinen, lämpötila nollassa ("Kuin sää Suomessa maaliskuussa")
Missio: 100 vuotta vanha kelkkamäki

Mäkeä on tullut laskettua koko pieni ikä, mutta mitään tälläistä en ole ennen kokenut. Cerna Hora on laskettelukeskus Pohjois-Tsekissä ja siellä on 3,5 km pitkä kelkkamäki. Toki normaalistikin siellä voi lasketella lukuisissa rinteissä ja suomalaisiin laskettelukeskuksiin verrattuna hinta on edullinen ja maisemat monta kertaa paremmat. Mutta meillä oli tarkoitus testata kelkkamäki.

Kun sain kelkan käteeni, tajusin, miksi retken järjestävät olivat kyselleet vakuutuksia ennen kuin Prahasta lähdimme. Kelkka oli kuten vanhat puukelkat ovat, osa kelkoista oli vielä puisia. Nauratti kyllä ja mietin, että mitenhän näillä sitten lopulta tullaan alas. Ylös mentiin hissillä ja maisemat olivat kyllä upeat. Ja sitten itse kelkkaradalle. Rata meni loivemmin rinnettä alas kuin laskettelurinteet ja kulki metsän läpi. Rata oli paikoittain aika pomppuinen. Aluksi varsinkin oli vaikeuksia pysyä kunnolla mukana, kun ohjaaminen ja jarruttaminen oli hieman hakusessa. Paikoittain vauhtia oli kyllä aikalailla.

Kun ensimmäisestä laskusta oli n. 1/3 takanapäin, pysähdyimme ravintolaan lounaalle. Nyt tuli kokeiltua paikallista herkkua: friteerattua juustoa ranskalaisten kera. Todella herkullista, muttei kyllä uskalla ihan joka päivä syödä. ;) Ja sitten matka jatkui. Edessä oli radan pisin osuus metsän läpi. Siinä ei kerennyt paljoa miettiä, miten vaarallista tämä on, kun viiletti tuulispäänä. Lopulta alhaalla ehjin nahoin ja ilman törmäilyjä laskettelijoiden kanssa. :) Ei muuta kuin uudestaan, kun aikaa oli vielä. Toisella kerralla ohjaaminen onnistui jo paremmin. Kyllä tuo kaikki oli tämän päiväisten jalka ja selkä kipujen arvoista! :)

Jos laskettelu tai kelkkailu Janzke Lazne - Cerna Horassa kiinnostaa niin lisää tietoa löytyy: www.cerna-hora.cz. Kelkkailusta ja radan kartta löytyy: www.cerna-hora.cz/sane.php?lang=3&ro=1

Skoda - Tsekin ylpeys


Pvä: 25.1.2006
Sää: normaali talvipäivä, pakkasta n. -4C
Missio: Autot

Ihan tavallisella turistivierailulla sitä harvoin tulee eksyttyä paikkoihin kuten Skodan tehdas ja museo, ellei sellaista ihan vartavasti etsi. Mlada Boleslav on oikea Skoda kaupunki. Tehdas on kaupungin suurin työllistäjä ja muutenkin näkyy katukuvassa. Itse tehdasalue on aikamoinen sokkelo ja kooltaan suurempi kuin Monaco. Alueelta löytyy kaikki mitä työntekijät tarvitsevat: ruokailupaikkoja, kauppa, lääkärin palvelut, asunnot.. Pikaisen esittely kierroksen jälkeen voi sano, että ihmiset ovat siellä ylpeitä tehtaastaan. ;)

Aluksi tutustuimme moottoreiden valmistukseen, mikä nyt oli ihan jees, muttei mitään super hienoa. Välillä oli hieman tukala olo, kun oppaamme pysäyttivät meidät katsomaan tuotantolinjan toimintaa ja tuijottelimme siinä työntekijöitä hommissa. :S En tiedä olisinko itse tykännyt, että turistilauma tuijottaa, kun laitan muttereita paikoilleen.

Toisena tutustuimme siihe, kuinka niitä autoja sitten oikein valmistuu! :) Olihan se ihan vaikuttavaa katsella, kuinka korinrangasta tulee 3,5 tunnissa ihan toimiva auto. Aikamoinen vilske linjalla kävi koko ajan. Miehet laittelivat osia paikoilleen ja kun homma oli tehty, siirtyivät seuraavan auton luokse. Siinä hyvin voipi seurata pysyykö aikataulussa ja muiden kanssa samassa rytmissä.

Viimeisenä menimme vielä Skoda museoon, jossa ensin meille näytettiin pari videota Skodan historiasta. Itse museossa oli hienoja autoja koko Skodan 100 vuotisen historian ajalta. Yllättävän mukava kokemus oli nähdä hieman erilainen museo kuin mihin on tottunut. Suosittelen.

Lisää tietoa Skodasta ja Mlada Boleslavin tehtaasta: www.skoda-auto.com

torstaina, tammikuuta 26, 2006

Kutna Hora

Pvm: 21.1.2006
Sää: lämpötila nollan tuntumassa, välillä hieman tihkuttaa vettä.
Missio: "Pakollinen" visiitti Tsekin historiaan. :)

Kutna Hora on kaupunki n. 50 km Prahasta ja se kuuluu UNESCON maailmanperintölistalle. Siellä on ollut aikojen saatossa hopeakaivoksia ja 1400 luvulla siellä tuotettiin 1/3 koko Euroopa hopeasta. Kaupunki ei ole hyvin suuri, mutta siellä on lukuisia upeita rakennuksia, jotka vievät mukanaan historiaan. (Ei, en kopioi tätä mistään matkaoppasta..)

Ylhäällä on St. Barboran katedraali, joka on kaupungin näyttävimpiä rakennuksia sekä ulkoa että sisältä.


Vasemmalla on ihmisten luista ja kalloista tehty vaakuna (?). "The All Saints Cemetary Church" on kokonaan koristeltu ihmisten luilla ja kalloilla. Sieltä löytyy seiniltä mitä ihmeellisempiä teoksia. Kaikista hienoin on valtava luista ja kalloista tehty kattokruunu keskellä kirkkoa. Koristeluun käytetyt luut ovat Mustaan ruttoon kuolleiden ihmisten. Hieman pelottava ja epämielyttävä paikka, mutta vaikuttava.

Kutna Horassa suosittelen käymään, jos vähänkin historia kiinnostaa. Ja no, muutenkin. Mutta kenties kaupunki pääsisi keväällä oikeuksiinsa..

perjantaina, tammikuuta 20, 2006

Masarykova kolej

Tsekissä suurin osa opiskelijoissa asuu yliopiston tarjoamissa asuntoloissa. Niihin myös vaihtarit majoitetaan. Jokaisella yliopistolla on yksi tai useampi asuntola ja ne yleensä sijaitsevat yliopiston läheisyydessä. Kielikurssin ajan asun teknillisen yliopiston asuntolassa nimeltä Masarykova kolej. Tässä samassa on myös hostelli. Masarykova kolej on ihan hyvällä paikalla, koska se on Dejvickan metroaseman lähellä, joten keskustaan kestää n. 10 min metrolla. Olen kuullut, että tämä on kenties Prahan hienoin asuntola tai ainakin yksi hienoimmista. Onhan täällä asumisen jälkiä siellä sun täällä mutta ihan mukava paikka tämä on.

Asuminen maksaa n. 200 CZE/päivä (n.7€) ja siihen kuuluu 50 CZE (n.1,7€) arvoinen aamupala. Lisäksi lakanat kuuluvat hintaan. Aamupala on siitä erikoinen, että siellä on kaikki aamupalaan kuuluvat jutut hinnoiteltu ja sieltä sitten kerätään haluttu aamupala. Tavarat on hinnoiteltu sekä hostellin asukkaille että opiskelijoille ja opiskelijat maksavat n. puolet vähemmän. Tosin olen huomannut, että aina se ei näin mene, sillä joskus iki-ihanat vain tsekkiä puhuvat kafeterian tädit :) saattavat laskuttaa täyden hinnan. Ja kuinkas siinä sitten valitat, kun ei yhteistä kieltä ole. Ja leipäpalasten hinta on miulle vieläkin arvoitus. Joskus tuntuu, että se on sitten se loppu mikä jää alle 50 CZE. Tänään sain aamupalan hinnaksi osumaan 51 CZE ja aamupalaan kuului: jukurtti, 2dl trippimehu, kaksi palaa ruisleivän näköistä limppua ja juustolautanen (=lautasella 5 viipaletta juustoa, pieni pala paprikaa ja persiljaa). Edellisenä aamuna taisin noiden lisäksi saada vielä banaanin siihen ja hinta oli alle 50 CZE. Joten ota näistä nyt selvää..

Itse rakennus on aika vanha ja vaikuttaa ihan linnalta. Eilen kuulin, että tämä on joskus ollut KGB:n rakennuksia, joten tiedä mitä täältä löytyisi.. :) Huoneita on viidessä kerroksessa. Kuten jo aiemmin tuli kirjoitettua, kolme 2 hengen huonetta jakavat pienen keittiön, kylppärin ja vessan. Keittiössä on hyvin, hyvin pieni jääkaappi ja kaksi keittolevyä. Keittolevyjen käyttökin tässä jo onnistui, vaikka ongelmia aluksi oli. Numero 5 kun on kiinni ja sitten 4 on 6 ja 6 vastaavasti 1. Että ei ihme, kun aluksi oli vähän hidasta keittää vettä.. Kylppäri ja vessa ovat ihan hyvä kuntoisia, tosin kylppärissä on aina pienimuotoinen tulva, kun siellä käy suihkussa. Siivoojat täällä käy ainakin kerran viikossa, mutta en vielä ole huomannut, mitä ne täällä siivoavat. :)

Itse huoneessa on kaksi sänkyä, jotka ovat vastakkaisilla seinillä. Niiden yläpuolella on hyllykkö ja kummankin sängyn päädyssä vaatekaappi. Ikkunan edessä on pöytä. Meidän huoneeseen on siunaantunut vain yksi tuoli. Sekä vaatekaapin että kirjoutuspöydän lipaston saa lukkoon, mikä miusta on erittäin hyvä. Täältä kun on kuulemma huoneistakin joskus hävinnyt tavaraa :/

Kyllähän tälläinen asuminen on aika erilaista ja sitä varmasti on onnellinen Suomeen tulleessaan omasta kämpästä, mutta menee se näinkin! Dobrou noc! :)

Kylmä päivä Prahassa

Suomen lämpötiloihin verrattuna täällä on kesä. :) Edelleen vain pari astetta pakkasta korkeintaan ja ei oikeestaan lunta ollenkaan. Kävin eilen varsinaisella yliopistollani, Czech University of Agriculture, joka on Suchdol nimisessä osassa Prahaa. Se on korkeammalla kuin muu Praha joten siellä oli kylmempi ja enemmän lunta. Ihan mukavalta kampus alueelta se vaikutti, sinne sitten ensi kuussa.

Tässäpä kuva tiistain kävelyltä Prahan linnalla, jolloin oli noin -10C. Tässä oikeastaan näkyy ydinkeskusta. Kuva ei ole otettu hämärässä vaan keskustassa oli pakkaspäivänä sen verran paljon ilmassa saasteita, että kaupunki näkyi linnalta hämäränä. En sitä itse varsinaisesti huomaa, että ilma on huonompi mutta näyttää se olevan. Kai sitä kaikkeen tottuu..

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2006

Black Light Theatre

Kulttuurielämykset ovat aina tervetulleita ja piristävät kummasti. Tämän iltainen "Black Light Theatre" oli ihan uusi kokemus miulle. Siinä meni sillei kaksi juttua koko ajan vuoron perään. Oli tälläinen hauska mykkä näytelmä, jossa poliisi jahtasi kahta huumerosvoa. Näin sanottuna se kuullostaa joltain toimintaleffalta, mutta kaikki oli tehty hyvin humoristisesti. Sitten aina välillä tuli erilaista tanssiesityksiä, joissa pääroolissa oli mustalle taustalle lampuin tehdyt kuviot. Hmm.. ei tätä nyt mitenkään saa kuullostamaan siltä, mitä se oli.. ;) Ja kuviakaan ei saanut ottaa :/ Mutta hieno ja erilainen teatteri se oli. Suosittelen. Sai siellä ihan kunnolla nauraakin.. Mutta ei kannata mennä istumaan eturiviin, sillä voi joutua keskelle näytelmän tiimellystä ja vieläpä vankilaan. Ellei sitten kiinnosta vankilassa istuminen kauniin blondin kanssa ;) Dobrou noc!

Loskaa, outoa ruokaa ja olutta

Dobry den! Jak se mate?
Kolmas kokonainen päivä Prahassa enkä vieläkään ole täysin tajunnut, että tänne on nyt tultu useammaksi kuukaudeksi. Ehkä sekin aika tulee vielä joskus tässä.. :) Pää on vieläkin ihan sekasin kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Ja kun on koko ajan menossa niin tuntuu, että aika menee niin nopeasti.

Kun sunnuntaina tänne tulin, ensimmäinen ajatus oli, että onpa kylmä. Kotona lähtiessä oli plussan puolella lämpötila ja täällä n. -10C. Ehkä oli ihan hyvä ajatus ottaa se toppatakki mukaan. :) Asuntolaan pääsin tsekkiläisen tytön avustamana ja heti aluksi piti täyttää kamala kasa lomakkeita, joissa ei englanninkielestä ollut tietoakaan. Viimein avaimet käteen ja kohti asuntolan huonetta. Huone oli oikeastaan positiivinen yllätys, koska olin varautunut mihin vain. Asun kielikurssin ajan Masarykova kolej nimisessä asuntolassa Dejvicen kaupunginosassa. Dejvicka metroasema on n. 5min kävelyn päässä. Huoneen jaan suomalaisen tytön kanssa ja tässä meidän "kommuunissa" on meidän huoneen lisäksi kaksi muuta huonetta, jossa on 3 ruotsalaista ja 1 puolalainen tyttö. Kylppäri ja keittiö on yhteisiä. Onhan se vähän outoa nukkua samassa huoneessa toisen kanssa, mutta näin täällä eletään. Tässä ollaan jo puhuttu, miten lellittyjä ja liian hyvään tottuneita me suomalaiset ja ruotsalaiset ollaan. Heti purnaamassa kun pitäisi hieman erilaisissa ja huonommissa oloissa asua kuin mitä kotona. Ajattelin tämän asumisenkin ottaa yhtenä kokemuksena muiden joukossa.

Heti maanantaina sitten alkoi tsekin kielen opiskelu. Ihme suhuässiä ja kaikenlaisia äänteitä. Kolmen ja neljän konsonantin sanominen peräkkäin vaatii jo paljon. :) Tää kielikurssi (EILC - Erasmus Intensive Language Course) on sillei hieno juttu, että meillä on noi tunnit aamulla ja sitten iltapäivällä ja iltasin ohjelmaa. Ei nyt joka ilta, mutta muutaman kerran viikossa. Ja ohjelma on ilmaista. Maanantaina meillä oli tervetuliais illallinen ja tänään ollaan sitten menossa katsomaan "Black Light Theatre". Ei mitään hajua mikä se on mutta kenties selviää tänään sitten. Niin ja eilen meillä oli ihan opas mukana kävelyllä keskustassa. Käytiin Prahan linnalla, joka on kyllä kaunis paikka. Ainut miinus oli, että pakkasessa kolmen tunnin kävely, josta suurin osa kuitenkin oltiin paikallaan, otti vähän koville. Espanjalaismies oli jo valmis kuolemaan. :)

Aika alkaa loppua kesken.. hankala kirjoittaa monesta päivästä samaan. Mutta jotain erikoisjuttuja. Hinnat ovat jotain ihan toista kuin Suomessa. Kaupassa olut maksaa noin 0,3e, baarissa tuopuin (0,5l) saa noin eurolla. Jotkut ruoka jutut ovat sen hintaisia, ettei edes kannata muuntaa euroiksi. :) Tsekkiläinen ruoka opiskelijaruokalassa oli kyllä jotain ylimielenkiintoisen näköistä. Kai perunamuusia ja friteerattua juustopihviä pitäisi joskus kokeilla. Ja ruokaloissa sun muissa ei juuri puhuta englantia. Sympatiat kyllä voittaa, kun jotain tsekiksi yrittää sanoa. Niin ja se, että mitä ikinä pitää hankkia, bussilippua, nettiyhteyttä.. jne niin aina tarvitaan kaikkee ihme dokumentteja ja lähes aina myös passikuvia.

Mut tälläistä aluksi. Ehkäpä kohta elämä järjestyy ja alkaa sujua normaalisti. Vielä on kaikesta niin innoissaan. Pakkanenkin muuttui yhdessä yössä loskaksi, joten on erittäin mukava kävellä ulkona.. ;) Vesisadetta tammikuussa.. alan kaivata jo Suomen pakkasia. Mutta nyt teatteri kutsuu!

Ps. Prahan Suomen suurlähetystöön muodostui tänään peräti kymmenen hengen jono, kun innostuimme lähtemään äänestämään! Hienosti se sujui täälläkin.. :)